torstai 29. marraskuuta 2012

Masis

Tää viikko tuntuu tuskaisen pitkältä. Oon ollut aika masis, jotenkin ei ole energiaa mihinkään (noh, alle 1000 kcal vrk:ssa kirjaimellisesti) muuhun kuin raahautumiseen töihin ja kotiin. Kurkku on ollut kipeä sunnuntaista, mutta sen ja väsymyksen lisäksi flunssan muilta oireilta olen välttynyt.

Tän kävelyviikon saldo on jäänyt tosi surkeaksi. Maanantain reippauden jälkeen tiistaina tein ihan reippaan reilun puolen tunnin lenkin, mutta eilen ei tullut lenkkeiltyä ja äsken raahasin itteni tonne viimaan ihan väkisin. Merkataan nyt noi puolituntiset lenkit seuraavasti:

Maanantai (X)
Tiista ( / )
Keskiviikko (   )
Torstai ( / )
Perjantai (   )
Lauantai (   )
Sunnuntai (   )

Kokeilin tänään tehdä kukkakaalimuusia. Oli ehkä liian suuret odotukset sen suhteen. Maustoin vissiin melko huonosti kun se oli aikas mautonta tai sit kaikki johtuu tästä fiiliksestä, ettei ruokakaan oikein maistu miltään. Kaiken lisäksi edelleen närästää ja ilma kiertää vatsassa tuon aterian jäljiltä, joten en taida ihan heti tehdä uudelleen kukkakaalista mitään. Mulla on ollut aikas huono historia sietää kaalia ruokavaliossa, parsa on toistaiseksi herkkua ja sopinut hyvin. Mielitekoja kovasti olisi taas tuon ruisleivän puoleen mutta koitan olla tiukkana. Jospa toi ylläoleva suklaa pillimehu auttais.


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Jenni! Olet aivan mahtavan alun jo repäissyt!
    T: Minna

    VastaaPoista