Sivut

maanantai 28. lokakuuta 2013

My Little Pony

 



Muistatteko vielä My Little Ponyt? Minä muistan ehkä liiankin konkreettisesti. Viime viikolla korjailtiin tyvikasvua kuntoon ja tarkoituksena oli tummentaa violettia raitaa tukassani. Kyllähän sen tiedän että raskaushormonit voivat muuttaa värjäysprosessia ihan kummallisesti, mutta en nyt ihan uskonut et näin pieleen voi mennä. Tukka käyttäytyi ihan oudosti. Ensin violetti alue alkoi muuttua vihreäksi, sitten korjailun myötä siniseksi. Kokeiltiin epätoivoisena neutralisoida ketsupilla (kyllä ketsupilla, se kuulemma voi toimia) muttei sekään auttanut. Kahden päivän kokeilujen myötä jouduin luopumaan violetista ja tyytyä ruskeaan...

Tänään kävin hieman haikein mielin töissä luovuttamassa pukukopin ja avaimet. Jäin siis nyt virallisesti sairasloman kautta äippälomalle. Aamulla myös tutustuin Bonne-mangososeeseen viilin kanssa ja ihan ok se oli. Ei vedä vertoja mango-piltti-viili yhdistelmälle, mutta eiköhän pönikkä tule syötyä.



































Kävin myös ihanassa Bistro Venlassa lounaalla. Savulohi-leipäjuustosalaatti on ihan paras! Suosittelen lämpimästi kokeileen http://bistrovenla.com/ osoitteessa Kauppakatu 6, 33210 Tampere.

Ennen illan sambatreenejä (joissa en voi enää tehä mitään supistusten vuoksi, kuin kuunnella mahan kanssa rytmiä) käytiin miekkosen kanssa tuhlaamassa Pylarn O. Pyretissä.

Pitäähän sitä pienellä olla tonttulakki valmiina. Kivat viikon jatkot kaikille!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Minä ja Hän


Niin on 32. raskausviikko pyörähtänyt käyntiin. Tämä viikko on vielä virallisesti kesälomailua, mut ilmoitin töihin työkunnon olevan haavetta ja realistisesti jatkan sairaslomalla äitiysloman alkuun. Olen taas tämän viikon työleskenä kun mies on työreissussa. Kävin pienellä kävelylenkillä (kun en niihin pitkiin ole enää supistelujen vuoksi pystynyt moneen viikkoon) Lyylin kanssa. Tuntuu lujaa selässä kun koira kiskoo ja ite varoo kaatumasta. Muutoinkin olo on jo ahdas ja kovasti odottelen sitä et vauva laskeutuu lantioon ja päästää keuhkoja pinteestä. Vauvan liikkeet ovat luonnollisesti voimakkaammat ja säännöllisemmät. Eilen oli hauska tilanne kun vauva pelästyi elokuvateatterissa leffasta tullutta pamausta. Maha hypähti samalla kun pamahti. Luulisi pienen jo tottuneen kovaan meteliin samban vuoksi, mut ääni tais päästä yllättään. Kivaa alkavaa viikkoa!




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Syksyä

Taas on viikko vierähtänyt ja huomenna alkaa raskauden 30. viikko eli 10. viikkoa jäljellä! Viikko on tosiaan kulunut verensokereita mitatessa ja onnekseni ne ovat olleet normaalit. Viikko on kulunut myös sambakeikkaillessa Tampere Areenalla salibandyn seurana. Pikku hiljaa alkaa tuntua et mun sambakeikat alkaa oleen tän syksyn osalta ohi. Maha on vaan tiellä ja ei selkeästi jaksa olla niin täysillä mukana soitossa kuin ennen mahaa. On kuitenkin ollut hauska huomata, kun bateria soi vauva on hiljaa ja rauhallinen ja kun rytmi lakkaa, niin meno mahassa alkaa. Aivan kuin hän vaatisi lisää. Tänään sylittelin muutaman kuukauden ikäistä Hildaa samban soidessa kovaa ja korkealta ja lapsi oli kuin kotonaan. Se mihin jo mahassa tottuu, ei pelota/ihmetytä syntymän jälkeen. Toivottavasti meidän bebe ymmärtää myös rytmin päälle. Vierailtiin myös viikonloppuna kauniissa häissä.

Oon pohtinut blogin sisältöä tavallaan jatkon kannalta (a.k.a. lapsen synnyttyä). Varmasti laihdutusblogin luonne hieman muuttuu kun lapsi on jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttamassa joka asiaan. Odotan kuitenkin et taas pääsen salille ja tuottaan kuvia ja juttuja myös treenimaailmasta. Uskonkin et tän kirjoittaminen painottuu vuodenvaihteessa painonpudotukseen vauvakilojen osalta ja painon hallintaan sekä perhe-elämään. Olen suunnitellut tonne sivupalkkiin saman tyylisen painotaulukon kun oli aiemminkin, laitan siihen sitten kertyneet raskauskilot ja tavoitepudotuksen näkyville. Eipä mulla toki hurjaa lukijakuntaa ole, jotka odottaisivat jotakin erityistä tekstiä, joten toivottavasti ne lukijat seurailevat edelleen, vaikka täällä lapsihöpinää joukossa onkin. Itsellenihän tätä pääasiassa kuitenkin kirjoitan.

Tässä hieman viikon kuvasaldoa...

  











































torstai 3. lokakuuta 2013

Sormenpäät hellänä


















Sormenpäät hellänä. Tässäpä se syy. Viimeviikolla oli siis sokerirasitus, jonka tuloksena on raskausdiabetes diagnoosi. No, äiti Jenni oli pettynyt itseensä, mutta hoitaja Jenni oli suht rauhallinen tuloksen suhteen, koska ylitin raja-arvon vain paastosokerin suhteen. Raja oli siis 5,3 ja mun tulos oli 5,4. Muut kaksi arvoa oli helposti alle rajojen. En siis jaksa kantaa huolta ns. normaaleista verensokereista. Diagnoosi kuitenkin tuli ja pamahti ja kotiseuranta sokereiden suhteen viikon ajaksi.

Mittaan siis viikon ajan 4 kertaa vuorokaudessa verensokerin seuraavasti: heti herättyä ja tunti aamupalan syömisen jälkeen. Sitten mittaan vielä kaksi kertaa tunti aterian jälkeen joko lounaasta, päivällisestä tai iltapalasta. Puoltoista vuorokautta on nyt pistelty ja kaikki tulokset ovat normaalit. Hieman ehkä kiristää tää pistely kun sormenpäät on herkät. No, enhän mä tätä turhaan tee ja viikon pitäisi riittää, jos arvot ovat normaalit. Kolmella poikkeavalla arvolla varsinkin paastoarvoista saa ekstraviikon pistellä.

Tässä vielä muutamat photot kuluvan viikon menoista. Aikaslailla se keskittyy tällä viikolla olevaan Floorball Championship Cup:iin jossa sambakoulumme edustaa kaikkina viitenä päivänä kannustuksen ja esiintymisien muodossa.



tiistai 1. lokakuuta 2013

Poika nimeltä Päivi

Kirjoitan onneksi nyt vasta, enkä eilen. Olin raivoissani, pettynyt ja vaikka mitä. Raivo on hävinnyt, pettymys ei. Don´t worry, kaikki hyvin. Eilen siis oli (en edes muista monesko) käynti Taysin äitiyspoliklinikalla, jossa raskauttani on seurattu rv 18 lähtien.


























En tiedä olenko asiakkaana enempi tyypillinen sairaanhoitaja vai stressaantunut äiti. Tietenkin kun raskautta on pitänyt seurata tarkemmin on aina lääkäriin mennessä pieni pelko siitä, että kaikki ei olisi hyvin. Toki se tuo stressiä jne jne, mut olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että asiat pitää perustella selkokielellä, eikä vain siirtää vastuuta lääkäriltä toiselle. Toki hoitajana saatan osata kysyä enemmän kuin "muut äidit", mutta sitä vartenhanhan porukka on siellä töissä et heiltä kuuluu kysyä?! Ensinnäkin vastaanotolla ollut sisätautilääkäri työskenteli kuin olisi liukuhihnalla. Ei antanut vastaanotolla olevan sairaanhoitajan kysyä juuri mitään minulta vaan halusi esittää omat kolme kysymystään ja ohjata meidät ulos ovesta. Hoitaja minussa nousi ja olisin halunnut sanoa lääkärille suoraan, että annan nyt hyvä ihminen kollegasi tehdä myös työnsä. Se miten lääkäri kohteli huoneen hoitajaa vähäpiätöisempänä oli raivostuttavaa. Lääkäri ohjasi suurimman osan kysymyksistäni gynekologille, jonka tapaisin seuraavana. Gyne ei ollut sen yhteistyökykyisempi. Olin odottanut niin innolla että saisin tilaisuuden taas kysyä lapsen sukupuolta ja mainitsinkin asiasta heti alkuun. Lääkäri teki ultraa tarkastaen lapsen kokoa. Toki en tiedä vielä tänäänkään mikä ultran tarkoitus oli tässä vaiheessa, mutta lääkäri keskittyi vain lapsen kokoon. Missään vaiheessa lapsen kasvua ei ole epäilty olevan mitenkään poikkeavaa, mutta nyt lääkäri oli erityisen kiinnostunut asiasta. Mutta ei sitten mistään muusta ollutkaan. Pian hän lopetti ultraamisen, antoi paperia ja kertoi lapsen kasvavan ihan normaalisti keskikäyrällä. Hetki meni kun nieleskelin kyyneleitäni ja totesin et tässäkö tää nyt oli? Mikä siinä koossa nyt meinasi olla niin mielenkiintoista? Ei tämän nyt mikään kokoarvio pitäisi olla?  Lääkäri totesi vain, että ainiin se sukupuoli. Unohdin. Toki päivän viimeinen potilas on varmasti uuvuttava, mutta yrittäisivät edes asiakaspalvella. Tiedän kyllä että pääasia on se että kaikki on kunnossa, mutta mutta. Se miten väsynyt/kyllästynyt työhönsä on ei saisi näkyä vastaanotolla.

Toki käyntiin kuului muitakin kysymyksiä, joihin jouduin kyynelien läpi pyytämään selvyyttä, mutta juuri niitä ei pystytty selventämään ja ilman että lääkäri olisi itse todennut selvittävänsä asiaa niin se että joudun itse pyytämään sitä on eri kummallista. Viimeisen 10 viikon aikana olen ollut keskivertotyytyväinen polin toimintaan, mutta kauhulla ajattelen miten kasaan itseni ensi kerralla. Toki suurinosa kyynelehtimisestäni johtuu hormoneista, tuskin se perinteisesti itkuklinikka on.
SummaSummarum Poika olkoon edelleen mahdollisesti Päivi ja toisinpäin. Lääkärin lohdutus " -voidaanhan sitä sukupuolta kokeilla tarkastaa sitten raskausviikolla 36 uudelleen". Mulla ei ollut juuri mitään sanottavaa siihen. Ehkä et se voi syntyä jo silloin, enköhän sitten saa sen tietää.