perjantai 17. toukokuuta 2013

Pispalan portaat

Blogi hiljaisuus on ikävä kyllä jatkunut, pahoitteluni. En ole jaksanut kirjoitella huonoja olojani ylös. Noh, ne kuuluu raskauteen, mutten olisi odottanut pahan olon olevan näin kokonaisvaltaista. En ole useampaan viikkoon jaksanut liikua kuin pakolliset pari metriä autolle, töihin ja takaisin. En aina sinne töihinkään, koska sairaslomaa olen joutunut pari päivää ottamaan.

Kävimmepä kuitenkin eräänä aamuna Pispalassa. Hävettää tunnustaa näin paljasjalkaisena Tamperelaisena, etten ole aiemmin Pispalan harjulla kävellyt. Oli ällistyttävää kuinka paljon taloja on saatu mahtumaan pieneen tilaan. Aivan kuin olisi liikkunut ulkomailla. Pispalan portaat ovat tuttu juttu monelle liikkujalle. Useat harrastus seurat sisällyttävät portaitten juoksun treeniohjelmiinsa. Ovat ne pilkahtaneet Jutta ja superdieetit ohjelmassakin toistuvasti.



Maisemat olivat hienot, mut yllätyin kuitenkin, ettei niissä nyt niin kovin montaa porrasta ollutkaan. Olihan se raskasta, kun niiden kiipeeminen oli ensimmäinen "urheilu"suoritus moneen viikkoon. Tässä vähän kuvia kierrokselta. Käveltiin harjun yks suuntaisia katuja ylös alas ja löytyi puistoa jos uimarantaakin.







Tänään olinkin sitten hieman reippaampi ja kävelin ihan oikeen hikilenkin koiran kanssa. Mut kun pääsinkotiin, tuntui kuin olis maratonin juossut. On ihan käsittämätöntä miten tää ipanan alku voi mullistaa koko kropan, viedä kaikki voimavarat ja saada mut jälleen vihaamaan peiliä. Itkua väänsin kun katsoin kuvia helmikuulta kun voin hyvin kropassani eikä turvottanut. Nyt turvottaa, söin sitten pastaa tai salaattia. Vaatteet kiristää ja hieman söi naista laittaa kaks kokoa suurempi, viime kesän farkkuhame päälle, jonka olin jo nelisen viikkoa sitten pakannut varastoon liian isona. Mihin hävisi se 18 kilon laihdutus, onks ne kaikki tullu jo takas? No ei kaikki. On aikas uskomatonta et tähän olotilaan nähden painoa on tullut vain 2 kiloa neljässä viikossa. Tiedän, et tää on väliaikaista ja ohimenevää mut kummiski. Se on nyt, eikä kukaan vie sitä pois. Nyyh ja kyynel.



Helmikuun kuvien innoittamana, leikkautin ottiksen takaisin. Edes jotain samaa kuin niissä kuvissa...

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Fatoverdose

On kyllä niin munkki olo, et huh huh. On tosi vaikeeta antaa itselleen anteeksi se, että herkuttelee, vaikka kuinka tietää että joskus saa herkutella ihan luvankin kanssa. Oltiin tänään päivällä vappu lounaalla perheen kanssa Lempäälässä Vaihmalan hovi nimisessä paikassa ja santsasin, kyllä santsasin, oli niin hyvää. Oli tarjolla salaattia, tuore sekä raaste. Oli sillejä ja graavilohta (jonka passasin sattuneesta syystä). Oli erilaisia makkaroita, paistia, kermaperunaa. Syö nyt siinä hillitysti, varsinkin kun on koko ajan nälkä.


Ruuan jälkeen tuli ihan törkee väsy ja nukuinkin ennen yövuoroa kevyesti 2,5h. Ei siis ongelmia päiväunien otossa. Harmi kun siihen ei pysty joka päivä. Anoppilassa söin vielä 1,5 munkkia josta seurasi ihan törkee morkkis ja vatsan turvotus. Toki tota turvotusta on ollut viimeiset viikot koko ajan, mut tänään huomasin pitkästä aikaa peiliin katsoessani, et halveksin omaa syömistäni. Koitan nyt seuraavat päivät hieman tsempata noiden mielitekojen suhteen ja pysyä enempi säännöllisessä ruokarytmissä ja ettei raskaanakaan tartte joka aterialle tunkee sitä hiilarilastia. Jos enempi sellasta liha salaatti linjaa tästä eteenpäin. Hyvähän se on suunnitella, katotaan miten käy.