Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vaatekriisi

Eilen kävin tsekkaamassa alemyyntejä. Olen aina nauttinut vaatekaupoista, vaikka olen ollut isokokoinen ja voinut vain haaveilla "muotinuorisokauppojen" valikoimiin kuuluvista vaatteista. Olen ollut vuosikausia kokoa L tai XL. Olen löytänyt yli 80 kiloisena vaatteita esim Veromodasta ja Vilasta (toki miltä ne päällä ovat näyttäneet..en tiedä kuinka kamalalta) ja aina pitänyt ko. liikkeiden vaatteista. Toki jokainen lihava tietää kuinka kamala se tunne on kun ei löydy valikoimasta itselle sopivaa kokoa. Tänään törmäsin uudenlaiseen ongelmaan. En tiennyt ed.mainituissa liikkeissä minkä kokoisen vaatteen olisin käteeni ottanut. XL kokoinen toppi jos toinenkin tuli sovitushuoneeseen, mutta eihän se istunutkaan tai ei näyttänyt hyvältä päällä. Hermostuin ja siirryin seuraavaan liikkeeseen. Pariin kertaan peilikuvaan tuskastuneena tajusin, että paita oli liian ISOA kokoa ja ei istunut sen tähden. Pitää varmaan ensimmäistä kertaa elämässään uskaltautua jonkun virkaintoisen myyjän apuun ja kysyä, että mikäköhän koko olisi mulle sopiva/mitä kannattaisi lähteä edes sovittamaan. Lähdin väen paljoudesta pois tyhjin käsin, kun en jaksanut enää uudelleen kiertää hyllyjä etsiäkseni pienempää mallia.

Illalla oli ohjelmassa rakkaan ystävän valmistujaisjuhlat. Kotiin tullessani kauppareissulta aloin penkoa vaatekaappia ja sovittamaan päälle bilevaatteita. Totesin joka ikisen paitsi yhden ns. paremman paidan olevan liian iso.


Tämä kyseinen musta toppi on ollut mun syksyn ihan lemppari toppi, mutta roikkuuko se päällä, roikkuuko?


Rinnan ympäriltä tää paita pyöri päällä, joten hävitetään se johonkin kaapin nurkkaan.. Ilta oli mukava, harmitti vain yövuoron jälkeinen väsy, joka lopetti juhlinnan melko lyhyeen. Herkkuja oli tarjolla monenlaisia. Itse söin lohta ja salaattia leipäjuustolla. Kovasti teki mieli hand made pitsaa ja pasteijoita, mutta himoissa sitten tankkasin onneksi kalalla ja salaatilla.

sankari ja minä
"pikkutytsit"

1 kommentti:

  1. Itse olen kanssa ihmetellyt omaa kokoani kauppareissuilla ;.) On ihanaa kun koko pienenee, mutta välillä olen kironnut kotona, kun sopivia vaatteita ei ole löytynyt. Toisaalta en ole halunnut ostaa uusiakaan kesken laihdutusurakan ja olen käyttänyt samoja farkkujakin, vaikka paino oli 10 kiloa vähentynyt. Sitten kun vihdoin ostin sopivat vaatteet, kuulinkin paljon kommentteja laihtumisesta.

    Nyt kelpaisi kyllä "välikoon" vaatteita ostaa, kun on alet. Sitten kalliimmalla ostelee niitä lopullisia pieniä vaatteita ;).

    VastaaPoista