Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2014

Crosstraining peruskurssi day 4 & 5

Maanantaina oli vuorossa maastavedon tekniikka. Se olisikin syytä hallita, ellei halua selkävaivoja. Harjoiteltiin alkuasennon ottamista ensin ihan kevyiden putkitankojen kanssa ja sitten kunnon tankojen kanssa. Musta tuntui et haastavinta ei ollut niinkään keskivartalon tiukkana pito suorin selin vaan se etten kyykkäisi liikaa noston aikana ja tuo polvia ns. tielle.

Tiistaina kävin Sirjan kanssa crosstraining voima tunnilla. Alkuun kyykättiin ja vuoroteltiin vatsankiertojen kanssa. Hieman oli mulla tekniikan hakemista ja epävarmuutta millä painolla sitä pystyisi, mut jos nyt alkuun saisi tekniikan kuntoon ja pikkuhiljaa miettisi niitä painoja. Tuntui etten uskaltanut kyykätä tarpeeksi syvään peläten huonoa tekniikkaa ja totesin että lonkkien/nivusalueen liikkuvuutta on parannettava et saa mentyä syvään painon kanssa. Ilman tankoa se onnistuu hyvin mut kun on rautaa mukana, se kyykky jää ylemmäs. Herkästi tunnuin myös kallistuvani eteenpäin, joten aikasmoinen keskittyminen oli keskivartalon hallintaan. Toi kyykkääminen on mulle oudompaa, koska saliharjoittelussa pakaraa ja reisiä olen tehnyt erikseen eri laitteella ja tekniikan puutteen vuoksi olen kyykkäämisen jättänyt muille. Mut nyt tuosta alkaa tulla lemppari liike.
Käy katsomassa täältä Poltteen esittelyvideo voima tunnista.

Keskiviikon peruskurssi käsitteli rengas- ja leuanvedon tekniikkaa. Jännitin, että jaksanko edes roikkua tangossa. Niin ylös en pysty loikkaan et hyppäämällä olisi leukatangosta saanut kiinni. Kipitin hakeen boksin jonka kautta kiivetä. Sain roikuttua mut se et olis pystynyt harjoitteleen tekniikkaa hikisten käsien kanssa ei kyl onnistunut. Joka kerta sain hetken roikuttua, mut sit putosin alas kun kädet luisti. Kyllä mä vielä joku päivä pystyn. Siihen tähdätään. Lopputunnista käytiin läpi soutuyekniikkaa ja tehtiin pieni kiertoharjoittelu aikaa vasten: soutu-hyppynaru-boxihyppy-juoksu. Hiki tuli.


Kolmen päivän harjoittelun (olihan siellä se baby sambailekin välissä) huomasi kyllä rapakuntonsa, mut oon melko hyvin, ilman suuria kipuja toipunut. Luultavasti tää terveempi ruokavalio on auttanut asiaa.

http://distilleryimage2.ak.instagram.com/bdbe8abc9adf11e38960122a6e635872_8.jpg
Tässäpä mun uusi kotitreeniväline. Pikkuinen koko mut kyl tuo kuus kiloo painava pallero saa ylävartalon lihakset toimimaan. Ehkäpä niihin etuheilautuksiin tarviin isomman kuulan mut sitä voi treenata salilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti