Sivut

torstai 6. helmikuuta 2014

Crosstraining peruskurssi day 1

Eilen se sitten alkoi. Kuin lapsi jouluna jännitin päivällä ja odotin iltaa. Reilua puolta tuntia ennen Poltteen aula täyttyi ihmisistä, jotka täyttelivät jäsentietolomakkeita. Itse olin sen jo taannoin tutustumiskerralla täyttänyt. Kurssi alkoi ohjaajien Jounin ja Jennin selostuksella siitä mitä kurssi toisi tullessaan. Suurin osa oli tullut hakemaan ns. kovaa treeniä. Se toive tyrmättiin ja kerrottiin kurssin sisältävän perustiedot crostrainingin tekniikasta, että jokaisen kurssin käyneen on turvallista aloittaa harrastaminen. Pääasia ei siis ole tällä kertaa hien pintaan saamisella. Esille tuotiin myös se, että salilla on rento tunnelma ja porukka tervehtii toisiaan tuttavallisesti. Salilla treenaaminen painottuu henkilökohtaiseen ohjaukseen ryhmäliikuntatunneilla. Pitää vuorovaikuttaa ohjaajan kanssa ja kertoa krempoistaan treenaamista aloittaessa. Positiivisena yllärinä oli myös se, että päiväsaikaan ja viikonloppuisin on lapset tervetulleita salille vanhempien kanssa, esim. vauvan voi ottaa kaukalossa kentän laidalle äidin treenatessa. Tälläiseen mahdollisuuteen en ole aiemmin missään törmännyt.

Ensimmäisenä jakaannuttiin pareihin. Mulle ei paria riittänyt, joten pääsin Jounin pariksi. Ekaks harjoiteltiin tasapainoa ja kropan hallintaa. Sitten keskityttiin nostamisen tekniikkaan, nostettiin sitten tankoa, kuulaa tai juomapulloa lattialta, mutta se olisi tehtävä oikein.

Toisena aiheena oli kahvakuulan etuheilautus-tekniikka. Liikehän lähtee lantiosta, tämähän on helppoa, voisi joku sambaaja luulla. No, ei se ollut tosiaankaan helppoa. Tuntui että kyykkään liikaa ja selkä menee notkolle. Mutta ei muutakuin lisää treeniä, ni eiköhän se sieltä löydy pikku hiljaa. Näin päivä harjoittelun jälkeen on hartiat tooosi kipeet. En tiedä johtuuko se väärästä tekniikasta tai et liikaa oon nostanut käsillä vai oonko vain yleisesti uutena liikkeenä oudokseltaan saanut hallaa hartioihin. Tunti meni silmän räpäyksessä ja maanantaina jatketaan kyykkyjen merkeissä. Huomenna ajattelin uskaltautua ekalle kahvakuula tunnille, jee! Voi sitä endorfiinien tuomaa hyvää oloa.


siinä ne kannut on nätissä rivissä meidän treenin jälkeen :)
Virallisesti olen koukussa. Iso peukku tälle salille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti