Sivut

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lomalla on leppoista, vai onko?

Toinen lomaviikoistani on alkanut melko liikuntapainotteisesti. Päätin, että otan loman rennosti ilman mitään suurempia suunnitelmia, mutta eihän se ihan niin ole mennyt. Onneksi suunnitelmat ovat pääsääntöisesti liikuntaan liittyviä, joten ei hätää.

Viimeviikolla kärsin toistuvasti ja useana päivänä pahoinvoinnista, jonka luulen johtuneen uuden lääkityksen aloittamisesta. Kolmeen päivään ei ole moisia oloja ollut joten ehkä uskallan jo onnekseni huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse koko lomaa varjostaa kummallisilla vatsaoireilla.

Tänään kävin Alinan kanssa salilla. Sunnuntain salitreenin jäljiltä on kyljellä tuntunut pientä kipuilua (jota ei varmaan ainakaan helpottanut koiran kanssa kaatuminen maanantaina) jonka kyllä tunsin salilla tänäänkin. Tänään on tuntunut myös pientä kipuilua polvessa, jota en ole aiemmin tuntenut. Nytkö nää urheiluvammat alkaa? Olen ollut ihmeissäni, ettei minkäänlaista kremppaa ole ollut selässä tai muuallakaan kuitenkin kun painoa on ollut järkyttävän paljon kropassa.





Tänään tein päivälliseksi kevyt version lasagnesta (305kcal/annos). Mun leipärepsuilu on ollut täysin poissa kolmatta vuorokautta, joten ajattelin hieman kokeilla mitä vatsa sanoo täysjyväpastasta, vaikken nyt ole vielä niitä hiilareita niin paljoa päättänyt lisätäkään. Otin hyvin hyvin pienen annoksen ja en voinut muutakuin pettyä. Sinänsä ruoka oli ihan ok makuista. Ei tullut pahaa turvotusta, mutta lihan määrä kaloreiden suhteen oli olematon. Heti ajattelin, että olisi ollut paljon parempaa syödä tuplasti jauhelihaa samaan kalorimäärään ilman pastaa. Kovalla innolla kuitenkin odotan josko jo perjantaina päätän siirtyä 3b tasolle jolloin voin lisätä kaurahiutaleet aamupalalle. Illalla sitten tuntui, että nälkä on kova ja sieltähän se leipärepsu sitten tuli, kamalan vatsakivun kanssa. Oma vika ku o sika. Illalla iski leivän syömisen jälkeen myös kamala pelko, jossei se paino tipukaan perjantaina sen alle 15kg. Mitä jos se pahamaineinen plussaviikko tulee nyt, kun sitä ei vielä ole tullut. Kauhee ressaaja eukko oon.

Tämän viikon liikuntasuunnitelma näyttää seuranvanlaiselta:

Ma: -
Ti: salitreeni
Ke: salitreeni + kävely
To: kävely
Pe: spinning
La: -
Su: kävely tai salitreeni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti