Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

Vähähiilihydraattinen porkkanakakku

Eilen kokeilin koevedoksen huomenna tarjottavasta herkusta. Meille tulee vieraita ja ajattelin, ettei mun vieraatkaan saa saada sokerihumalaa laihduttajan kotona.



2 munaa
6 rkl steviaa
Vatkaa vaahdoksi

1dl hasselpähkinäjauhetta
1dl mantelijauhoa
1tl ruokasoodaa
1tl kanelia
1tl kaardemummaa
Sekoita keskenään ja yhdistä edellisiin

1dl kevyt kermaa
80g sulaa voita
3dl porkkanaraastetta
Yhdistä edellisiin

Kaada seos voideltuun ja mantelijauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 30min.
Päälle kuorrutteeksi kevyt tuorejuustoa ja loraus kermaa ja steviaa.



Maistoin pienen palan. Maku oli kuin porkkanakakussa, mutta koostumus tuntui suussa kummalliselta lämpimänä, viileänä paremmalta. Kaippa kaikki uusi tuntuu kummalliselta. Silti aion tarjota tuota huomenna. Totutelkoot kummallisuuksiin :)





Kauppareissulta tarttui mukaan myös uudet treenipökät ja luettavaa. Hyvät viikonloput kaikille!

2 kommenttia:

  1. Voi, kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Kerro sitten tykkäsivätkö vieraat. Onko haisua tuon kakun ravintosisällöistä, minkä verran siinä on kaloreita & hiilareita? :)

    VastaaPoista
  2. Harmi, mut mulla ei oo tota ravintosisältöö :(

    VastaaPoista