Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2013

Breaking promises

Kannatti viime postauksessa luvata kolmea asiaa joita jo heti vuoden ensimmäisenä päivänä rikoin.. Tuijotin peiliin, manasin läskejä (en pystynyt näkeen mitään saavutuksia vaikka kaikki ympärillä kehuukin) ja poikkesin ruokavaliosta. Nice.

Vuotta vaihdettiin ystävien kesken, vaikka jo heti aamusta oli kurja masis fiilis. Sain kuin sainkin itseni kaivettua itsesäälistä ylös ja lähdettiin ystävän luo viettämään iltaa. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla, mutta kuuliaisesti kannoin sheikkerini mukanani ja nautin pirtelöni. Homejuustoa maistoin ruisnapin päällä, mutta muutoin pysyi hallinnassa. Vanhan vuoden vaihduttua uudeksi ja kotiin päästyä mussutin kovalla kiireellä ruisleipää. Olen todennut ennenkin sortuvani tähän. Pystyn hienosti välttämään "kylässä" tarjoilut, mutta kotona kaappi aukeaa ja suu käy.






Jospa vuoden alusta sitten heti tsempataan ja ei sorruta.. Niinhän sitä voisi luulla. Uusivuosi alkoi hyvin. Parit pirtelöt naamaan ja tekeen lyhyt salitreeni taloyhtiön "salille". Meillä on talossa pieni huone, jossa kuntosalia mukaileva ympäristö. Monitoimikoneet ei oikein houkuta, mutta on siellä muutamia näppäriä apulaisia varsinkin ylävartalon treenaamiseen. Tein 5min lämmittelyn jälkeen hauikset, penkkipunnerrukset, ojentajat, hartiat + olkapäät.


ällö ei toimiva monitoimikone

Käsitreenin jälkeen nopee vaatteiden vaihto ja leffaan husbandin kanssa. Siihen se hyvä vuoden alku päättyikin. Otin muutamat sokerittomat namit tiskistä JA sorruin poppareihin.


Kuvan tekstistä huolimatta EN ole sihisevän pirtsakka vaan ärsyyntynyt. Annan itselleni nyt kuitenkin anteeksi mutta pelkään huomista punnitusta tauon jälkeen. Tästä pääsee nyt vaan ylöspäin.

1 kommentti:

  1. Ei muuta kuin ylös vaan ja eespäin ja yrität muistella mitä kaikkea oot jo onnistunut saavuttamaan! Tee se lista...

    VastaaPoista