Maanantaina oli viimeinen kerta peruskurssia. Kerrattiin kaikki kurssilla käydyt tankotekniikat. Nyt on eväät aloittaa treenaan hyvin ja oikein. Korostettiin, että tästä se treenaaminen vasta alkaa, eikä suinkaan lopu.
Tiistaina ja tänään torstaina oon huhkinut crosstraining mix tunneilla. Niissä alkuosa tunnista on voimaharjoittelua ja loppuosa kestävyyttä ja hyvää hikitreeniä. Tiistaina penkkipunnerrettiin ja tänään etukyykättiin. Tiistaina oli parinani tunnilla ystävän sijaan tuntematon tyttö ja oli huippu kiva huomata kuinka hän välitti ja jaksoi tsempata vierasta ihmistä nostaan tankoa kun jo tuntui ettei se enää nouse. Tää on tän salin suola et kaikki tsemppaa. Tein 25 kg:lla 8 toistoa kuusi kierrosta. Aikaisemmin sain hädin tuskin sen 20 kg nouseen max sen kaheksan kertaa. Heti kun on tekniikka paremmin hallussa ja oikein ajattelee lapoja laittavansa yhteen ja rintaa rottingille saa nostettua paremmin. Kovasti mietin sitä kuinka painin pelkän tangon kanssa gogolla. Nyt siihen sai jo pienet lisäykset ja aika monta toisto kertaa. Tänään huhkittiin etukyykkyjä. Toi kyykkääminen on haastavaa et saa sen tehtyä puhtaasti selkää satuttamatta syvään. Tätä vaan pitää treenata ja saada liikkuvuutta lonkkiin et polvet aukee tarpeeks.
Ja tähän loppuun huvitan teitä kuvalla tortusta, ns. palauttava torttu kun Mushka toi mulle palan sen super porkkanakakkua. Siitähän löytyi tietenkin hyviä rasvoja ja heraproteiinia. Kivaa loppuviikkoa kaikille!
torstai 6. maaliskuuta 2014
52 viikkoa: 10/52
Nyt on jo 10. yhteiskuva viikko meneillään. Tämä otos on koskikeskuksesta kahvilasta, jossa kahviteltiin ystävien kanssa alkuviikolla. Pikku herran kanssa on vielä helppo kaydä kaupoilla ja kahviloissa kun nukkuu niin hyvin turvakaukalossa ja viihtyy toki hereilläkin tyytyväisenä. Alpo on ollut viime viikot kiukkuinen iltaisin ja yöunille on alettu meneen jo viimeistään klo 20. Yhden hyvän pidemmän unipätkän hän nukkuu mut loppu yö on sitten edelleen katkonainen.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Project Fit Mom viikko 2 yhteenvetoa
Tää viikko on ollut haastava niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ruokavaliossa on ollut vaikea pysyä ja suklaapatukat ruokakaupan hyllyissä ovat huutaneet nimeäni. Mielikin on ollut maassa, en tiedä onko syynä ollut muka pieni stressi pojan tän päivän risatiäisiä kohtaan vai missä on mätännyt.Selkeästi taas on menossa se vaihe painonpudotuksesta, ettei pysty katsomaan peiliin vaan kaikissa vaatteissa näyttää ilmapallolta vaikka muut kovasti rohkaisevatkin ja sanovat, että näytän hehkeältä ja ja ja. Kuitenkin se oma pää on kaikkeen tyytymätön. Liikun tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen elämässäni. Olen kokenut sen terapeuttiseksi ja on ihanaa päästä kotoa vauvan luota välillä viettämään omaa aikaa salille. On se kumma, että silti tällä viikolla oon ollut tyytymätön jopa liikkumiseeni, vaikka eilen hölkkäsin yli 3,5 km vuoden tauon jälkeen. Viimeksi tein sen kun olin pienimmilläni 71 kilon painossa ja nyt sitä painoa on vielä miltei 10 kg enemmän. Miksi silti ei voi olla itseensä tyytyväinen? Miksi ei voi olla itselleen armollisempi? Miksi ei osaa malttaa? Se maltti. Ei jaksaisi odottaa niitä näkyviä tuloksia mitä näkee mittanauhasta, suurentuneesta vaatteesta, siitä omasta peilikuvasta. Miksi ei osaa muistaa, että synnytyksestä on 2,5 kk aikaa? Malta hyvä ihminen! Suurin osa vetää laskiaispullaa sohvalla, mutta minä juoksen iltalenkkiä sen jälkeen kun vauva on huutanut pää punaisena itsensä uneen edellisen tunnin aikana. Ehkäpä syy kaikkeen on se, että olen aina ollut ankara itselleni. Olen äkkipikainen. Kaikki pitäisi saada heti mulle nyt. Ei halua odottaa, et paino ja vartalo muuttuu pikkuhiljaa vaan odottaa tuloksia nopeasti. Nyt miltei naurattaa tää itsensä morkkaaminen kun tähän alle sepostan viikon liikunnat, pistäkääpä kotiäidit paremmaksi:
Ma: crosstraining peruskurssi 1h
Ti: kävely 1h
Ke: kävely 50 min + Hiit 30 min + Liikkuvuus 30 min + crosstraining peruskurssi 1h
To: -
Pe: kävely 9,4 km 1h 40 min
La: juoksu 31 min
Su: -
Ensi viikolta odotan paluuta tasaiseen ateriarytmiin. Toivutaan tämän päivän ristiäisherkuista, joita söin yllättävänkin kohtuudella. Crosstraining peruskurssi päättyy maanantaina ja sitten on huikeet valmiudet crossfitata kylliksi. Tässä vielä päivän kuva pläjäys poikamme kauniista juhlasta. Ihanaa oli viettää aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Juhlan kunniavieras itki papin tervetulleeksi, mutta muutoin koko kastetilaisuuden nukkui kauniisti Heidi kummin sylissä.

torstai 27. helmikuuta 2014
Crosstraining peruskurssi day 6 & 7
Maanantaina käytiin läpi rinnalle vedon tekniikka sekä kahvakuulalla ja tangolla. Keskiviikkona taas oli vuorossa tempaus kuulalla ja tangolla. Molemmat päivät tuntui tekniikoiltaan haastavalta. Molempien tekniikkaosuuksien jälkeen tehtiin lyhyehkö hikitreeni kiertoharjoitteluna. Vaikka oli melko lyhyet osuudet kunnon treeniä, otti sekin koville. Keskiviikkona kävin ennen peruskurssia 30 minuutin Hiit (high intensity interval training) tunnilla joka on kunnon rasvantappo treeniä. Siinä tehdään maksimaalitehoilla liikkeitä joiden väleissä on lyhyt palautus. Hiki lensi ja hieman heikottikin sen jälkeen. Jäätiin tyttöjen kanssa vielä liikkuvuus puolituntiselle ja venyteltiin toiveista mm. lonkankoukistajia. Auttoi ihan mielettömästi kun heti tuli notkeempi olo.
Viime sunnuntaista lähtien on ollut tosi vaikea noudattaa body campin ruokavaliota. On kauheesti tehnyt mieli leipää ja kana on tökkinyt huolella. Oon soveltanutkin, pakko vaan oli. Sunnuntaina on pojan ristiäiset jolloin en aio kaloreita laskea vaan aion nauttia kaikista tarjottavista.
Väsykin on ollut. Pitkiä yöunia ei meillä vieläkään ole vaan Alpo herää vähintään kolmen tunnin välein oli sitten päivä tai yö. Jouni juttelikin eilen levon merkityksestä treenatessa ja palautumisesta. Lepopäiviä on pakko mahduttaa treeniviikkoon, muutoin vie pohjan koko harjoittelulta. Olipa tää nyt kauhee vali vali teksti mut joskus tällästäkin.

| väsynyt hikinaama Hiitin jälkeen |
maanantai 24. helmikuuta 2014
Henkinen pikkurilli
Eilen oltiin illalla tyttöjen kanssa tekemässä omaa treeniä Poltteella. Lähtiessä olo oli vissiin useammallakin meistä, et ei jaksais. Mut on se ihme et pitää niin taistella et saa lähdettyä kun sit oli huippu kiva treenata yhdessä kummiskin. Ohjelmana oli penkkipunnerrus ja mave. Aiemmin oon penkissä nostanut vain pelkkää tankoa mut eilen siten kokeilin laittaa kympin ja kyl sitä 30 kiloo sitten muutamia kertoja nosti. On se kumma et sitten sen sai ylös kun kaveri laittaa kaks sormee tueks muka auttaakseen ylös nostaessa. Jokainen tarvitsee siis henkisen pikkurillin, oli se sitten pikkurilli pystyssä tanssiessa (kuten eräällä ystävällä) tai sormi ojossa pitäessä mikrofonia tai sitten kaksi sormea tangon alla penkissä. Henkiseksi pikkurilliksi kutsutaan myös sitä tsemppausta jonka ystävältä saat kun itse jo sanot et "ei pysty" ja toinen vastaa "pystyt pystyt". Kiitos Hanna tästä.
Olihan sitä pakko kuvata tämä Mushka the timmi mamma nostamassa enkkaansa:
Olihan sitä pakko kuvata tämä Mushka the timmi mamma nostamassa enkkaansa:
| 85 kg |
Saliapinat kiittää ja kuittaa, hyvä treeni-parempi mieli
Jos et vielä ole käynyt tutustumassa Poltesalin tarjontaan, käy se tekemässä sivubannerin uuden
Poltteen logon kautta! Hopi hopi.
Poltteen logon kautta! Hopi hopi.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Project Fit Mom viikko 1 yhteenvetoa
No niin. Alkaa olla ensimmäinen viikko takana ruokavalion muutosta. Paino on tippunut 0,9 kg. Sinänsä ihan ok tulos, mut viime viikolla tippui miltei 1,5kg ilman näin kireetä tarkkailua.
On ollut ok noudattaa ohjeen mukaista ruokailua, mut kyl kieltämättä tuo rahkan määrä hieman tökkii. No minähän en luovuta. Kyllä sitä 15 viikkoa syö vaikka hevosen kakkaa jos jotain päättää vai kuinka? Herkkuja on tehnyt mieli vähemmän. Se on kumma toi maaginen kahden viikon aika. Aikaisemminkin olen huomannut, et kun kaksi viikkoa on kulunut totaalikieltäytymistä herkuista, ei niitä tee niin lujaa enää mieli. Mut se kaks ekaa viikkoo kyl tekee sit koko ajan mieli. Olen myös löytänyt sen nautinnon tunteen kun pystyy kieltäytyyn herkusta. Loppuviikosta on tehnyt ihan hirveästi mieli leipää ja muutenkin oon ollut nälkäisempi.
Liikunnan määrä tällä viikolla on ollut hyvä, mutta ohjeen mukaisia salitreenejä en ole tehnyt. En ole halunnut luopua crosstraining tunneista ja tehnyt vaan salilla. Crostraining on siitä huippua et jokaisessa treenissä kuormittuu usea kropan lihas yhden treenin aikana eikä vain esim alavartalo tänään ja ylävartalo ylihuomenna. Vatsalihaksia olen alusta asti nyt poltteella treenannut kun se ei ole aiheuttanut kipua. Se, että onko vatsalihasraot sulkeutuneet tän rasvakerroksen alla, mene ja tiedä. Kipua ei nyt ainakaan treenatessa tunnu.
Olo on kyl erittäin hyvä ton ruokavalion ja etenkin herkuttomuuden myötä. Turvotusta ei ole ja muutenkin on kevyt olo. Odotan mielenkiinnolla miten kroppa reagoi kun saan ton rasvanpolttokapselin mukaan. Vielä en ole sitä saanut kun vasta netistä tilasin. Hieman nyt pientä orastavaa flunssaa meinaa pukata ja eilen oli ihan toipilas olo. Tänään aion lähteä kuitenkin tyttöjen kans Poltteelle treenaan ainakin mavee. katotaan onko puhti ihan pois.
Viikon liikunnat:
Ma: crosstraining peruskurssi 1h
Ti: crosstraining voima 1h
Ke: baby sambaile 45 min + crosstraining peruskurssi 1h
To: -
Pe: kävely 1h
La: kävely 40 min
Su: crosstraining

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)