Sivut

torstai 3. heinäkuuta 2014

Sananen ravintolisistä

Yksi iso muutos minkä oon tehnyt keväällä on ravintolisien/vitamiinien käytön aloittaminen. Oon toki käyttänyt säännöllisen epäsäännölisesti palautusjuomaa ja d-vitamiinia aiemminkin, mut nyt on alettu oikeesti miettiin miks niitä käytetään ja kuinka paljon. En tule tähän postaukseen kertomaan mitään määriä, mitä itse käytän (luultavasti suurin osa lentäis perseelleen kun kuulis ne ja alkais jeesusteleen et onkohan toi ihan terveellistä). Jokaisella meillä tulisi olla vitamiinimme annokset siihen omaan tarpeeseen katsottuna.

Se purkki sieltä luontaistuotekaupasta "ota yksi pilleri päivässä ja saat kaiken tarvitsemasi" alkaa nykyään soittaan hälytyskelloja, joten ikävä kyllä se ei riitä. Myöskin paljon ajatellaan et saan omega3:seni lohesta, mutta tämäkin on ikävä kyllä väärin. Nykyään kun kalaa on teollisesti viljelty sen omega3 määrä on myös laskenut. Muutenkin nykyään puhutaan hirveesti rasvasta ja kirjoitellaan kevyt margariinien eduista, mutta jälleen mennään metsään. "Vain 1% suomalaisten syömästä rasvasta tulee sydämelle ja hormonitasapainolle edullisista omega3 kalarasvoista. Samaan aikaan lähes kolmasosa syödystä rasvasta on kasvisöljyä ja margariineja, jotka sisältävät paljon omega6 rasvahappoja", joita saadaan muutenkin liikaa. Jälleen kaikessa on kyse siitä tasapainosta. Miten saada riittävä määrä tarvittavia rasvoja. (lähde Optimal Performancen valmennus materiaali) Lähinnä kirjoitan tätä sillä ajatuksella, et kyseenalaistakaa hyvät ihmiset. Riittääkö se ruisleivän ja moniviljojen tuomat (hyödyt) vai olisiko napaläskin, tulehdusten, huonon unen syyt sittenkin jossain muussa kuin valvovissa lapsissa ja huonossa vastustuskyvyssä? Miten olis noi vitamiinit? Mut tiiän ettei nää oo helppoja juttuja. Itekin opettelen kokoajan lisää näitä hommia.

No mitäs minä ny sitten käytän? Tässä mun purkit:


Lysi Omega-3: Ei, se ei maistu kalanmaksalta vaan sitruunalta. Otan nestemäisenä, koska mun annokseen joutuis popsiin ihan järkyttävän määrän kapseleita. Miksi mulle: hormonitoiminta, aineenvaihdunta, immuniteetti, kudosten terveys ja kun sitä ei saa tarpeerks kalasta.

Solgar Liquid vitamine d: nestemäisenä, rasvapohjaisena, jotta imeytyisi. (syötkö aina hyvää rasvaa kun otat d-vitamiinipillerisi? Jos et ni ei se imeydykään mihinkään) Miksi mulle: immuniteetti, hormonitasapaino, luuston terveys ja ei. Me ei saada tarpeeks sitä auringosta, jos joku nyt ei sitä vielä tiennyt...

Magnesiumsitraatti+B6: Miksi mulle: sydämen ja verisuonten normaali toiminta, lihasten rentoutuminen/estää kramppeja, energiantuotanto, proteiinisynteesi

Maitohappobakteeria päivittäin miksi mulle: ruuansulatuskanavan/suoliston hoito

Glutamiini miksi mulle: aineenvaihdunta, lihasten ylläpito, proteiinisynteesi

Hera80: miksi mulle: treenin jälkeen proteiinilisä, palautuminen

Tää ei siis ole esimerkki käytä näitä! En käytä lisä kalciumia vaikka monien tulisi käyttää. Mulla on sitä liikaa jo omasta takaa. Mulla ei ole mitään monivitamiinipilleriä, oon nyt keskittynyt näihin "mömmöihin".

Vaihtamalla paranee

Joskus tämä sanonta pitää paikkansa. Kävin eilen vanhalla salillani treenaamassa Allun ja Tiinan kanssa. Tällä viikolla on treenit vähissä, koska mua vaivaa säärien tuskanen kipu a.k.a penikkatauti. Mut hei, ylävartaloa voi aina tehä, eiks ni? Mutta siis, olen nyt treenannut Poltteella 4 kuukautta. Virallisesti nyt voin sanoa et olen kotiutunut. Eilen vanhalla salillani tunsin olevani hukassa. Ensinnäkin perus salitreenistä on nyt niin sanotusti 4kk + yks raskaus aikaa ja onhan se kankeeta sit ekalla kerralla. Oon myös tottunut niin kropan kokonaisvaltaiseen treenaamiseen et kun pumppas vaan yläkropan lihaksia (tai no parit vatsat kans) jäi treeni jotenkin tuntumaan vajaaksi. Crosstraining tunnilla koko kroppa treenautuu vaikka painotus olisi vain muutamaan lihasryhmään.

Toki näitä kahta treenikaveriani on ollut ikävä (heidän suostuttelu salin vaihtamiseen jatkukoon...). Vanhan salini tiloja ei kuiteskaan ole ollut. Kaikki tuntui siellä melko ahtaalta kun on ehtinyt tottuun Poltteen neliöihin. Pakkohan se oli ottaa saliselfie (for old times sake):


Heh, ja vertailun vuoksi kuva vuodelta 2012:


Joten, vaihtamalla paranee, niin sali kuin kuvakin joten nyt nää koivet kuntoon ja jatketaan harjoituksia!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sananen putkirullauksesta

Jos et ole kokeillut, kokeile. Paljon puhutaan foam rollereista, mut itse olen käyttänyt vain tollasta muovista vekotinta mitä salini tarjoaa. Putkirullaus on kehonhuoltoa ja sillä ompi monia hyötyjä joita nyt en ala oppikirjamaisesti googlesta kopioituna tähän luetteleen.


Pari asiaa siitä ainakin sanon et se on halpa vaihtoehto hierojalla käymiseen. Ite en ainakaan saa käytyä hierojalla (kerran kävin ja olin mustelmilla kuin pahoinpitelyn jäljiltä) ja itse saa omien kiputilojen mukaan auttaa palautumiseen treenin jälkeen. Rullaus vähentää maitohappojen kerääntymistä ja ei ole niin kipuilevat paikat treeniä seuraavana päivänä. Toki olen kokenut senkin et kun on pariviikkoo huoltamatta kehoa voi rullaus saada sut voihkimaan ja kiroilemaan kuin tukkijätkä kun sitä sitten tajuaa alkaa tekemään. Tän vempeleen hankin kotiinkin.

Eiliset kuntopiirit: penkki+vatsat+kuulakyykky

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusähky

Meillä ei mitään sen suurempia juhannus suunnitelmia ollut. Ei mitään mökkeilyä vaan ihan cityjuhannus. Mulla on ollut huono viikko kaikin puolin kun tiistaina alkoi flunssa. En ole ollut kipeä Alpon syntymän jälkeen ja kun kurkku ja nenä on täysin tukossa ei oikein oo ollut fiilistä yhtään mihinkään. Onneksi tää lenssu on vissiin menossa jo pois päin (ainahan saa toivoo) ja olisin jo ensiviikolla jo treenikunnossa.

On se kumma, et olin jo saanut hyvän draivin treenaamiseen. Kaikki tuntui hyvältä treenatessa, omat ennätykset paukkui ja hiki virtasi. Sitten tulee pöpö, alkaa käsi käydä ja herkut maistua. Mikä helvetti siinä on et kun treenaa ni ei tee mieli herkkujakaan ja kun on kipee ni silmissä kiiluu sokeri. Ja ähky on valtava. Viljattomissa herkuissa on toki pysytty mut sitä sokuria on joka tuutista tullut ja suuhun uponnut.

Tässä vähän meidän juhannusta muutamalla kuvalla. Tulisi jo ensi viikko ja varsinkin se terve viikko.










torstai 12. kesäkuuta 2014

Aamulla treenaminen hyvä vai huono juttu?

Oon viime ja tälläkin viikolla olosuhteiden pakosta saanut treenattua vaan aamulla. Oon huomannut etten saa tehoja irti niin hyvin aamulla treenatessa kuin illalla. Se ei ilmeisesti liity ruokaan koska mitään tyhjän vatsan aamutreenejä en harrasta (en ota riskiä et energiaa kuluis polttaan lihaksista ja eihän tyhjällä vattalla jaksa nostaa rautaa). Mut en nyt lähde sen tarkemmin kirjottaan mitään noista aamuaerobisista. Tehköön kellä toimii.

Oon miettinyt et vissiin suurin syy puhdittomuuteen aamulla on uni. Tässä nyt ei vieläkään olla päästy mihinkään yli 4h kestävään yhtäjaksoiseen unijaksoon vaan poika heräilee edelleen 3-4h välein yöllä. Luultavasti kuitenkin herään liian myöhään treeniajankohtaan nähden ja tauko aamuruuan ja kuntoilun väliin jää liian lyhyeksi. Oon kyl syönyt kevyemmin niinä aamuina, koska kuka nyt täydelläkään vatsalla jaksaa pumpata mut ei tyhjälläkään riitä energiaa.

 Tää kuva on tän viikon aamutreeneistä Hannan kanssa. Toki se oli ihan jees, mut kyseisen kuminauhajuoksun aikana syke hakkas miljoonaa vaikka tuntui ettei tikannut edes ihan täysiä. No pääasia kai se on et tuntuu. Muutenkin noi pojan kanssa salille menot ei oo parhaita treenipäiviä, koska Alpo kitisee tasaisesti huomiota, vaikka tällä kertaa lainavaunuissa viihtyikin melko kiltisti.


Ja jottei kukaan vaan luule et tää on laihdutusblogi niin tässä viikon herkkuja:






maanantai 9. kesäkuuta 2014

Itkutreenaajakerhosta päivää


Hei olen Jenni ja olen itkutreenaaja. Liityin tänään itkutreenaajien kerhoon Pumpui blogin Lotan innostamana. Olen yksi niistä, jotka reagoivat miltei tunteeseen kuin tunteeseen itkemällä (joo onhan se vähän säälittävää). Tänään aamutreeneissä oli agendana hyppyleuanvetoa. Minähän en vielä (huom vielä) vedä yhtäkään leukaa ja sitä tulisi juuri näiden harjoitteiden kautta treenata. MUTTA tänään sitten minulle hieman uudempi ohjaaja ehdotti leuanvedon sijaan rengassoutua ja vaihdoin miltei suoraan rengassoutuihin miettimättä sitä vaihtoehtoa et treenaisin niitä leukoja. Viime viikolla kuitenkin ihan kiltisti hypin tankoon niinkuin muutkin kun Poltteen Jenni kehotti hakeen vaan tarpeeks korkeen boksin et yletyn hyppään. Kun treeni oli ohi, alkoi pukkarissa veetuttaan et miks en vaan voinu haastaa itteeni tekeen niinku muutkin vaan miks luovutin ja tein helpomman vaihtoehdon. Tippa siinä tuli linssiin kun mietin et olin taas huonompi kun muut. Sinänsä tyhmää kun tiiän kyl kuinka paljon oon kehittynyt tuolla salilla mut poraaja mikä poraaja. Miks tarttis ollakkaan niinku muut. Syytän näitä äitihormoneja, se helpottaa vähän.

Joten ollaan ylpeenä osa cryin rossfitters clubia ja porataan niistä upeista onnistumisista myös!!! Jos olet yksi meistä, myönnä se julkisesti ja linkkaa se Lotan blogiin (linkki yllä).

torstai 5. kesäkuuta 2014

Maatila kaupungissa

Tänään vietettiin hikistä päivää serkun ja hänen lastensa kanssa Ahlmanilla. Siellä oli puutarhapäivät, mutta me lähinnä keskityttiin tuijottelemaan eläimiä. En muista, että itse olisin nähnyt eläimiä muualla kuin lasten eläintarhassa kun olin itse mukula. Ihanaa, että kotieläimiä näkee näinkin lähellä kaupunkia, ilman sisäänpääsymaksuja summuita. Luulen, että Alpo vielä keskittyi puun lehtiin, jotka heiluivat tuulessa, mutta reagoi selkeästi lehmien ammuntaan ja lampaiden määkimiseen. Näissä helteissä on se hyvä puoli, et nälkää ei juuri tunne ja tulee syötyä vähemmän. Kuitenkin melkein käy niin, ettei tule syötyä tarpeeksi. Tänäänkin aamuruuan jälkeen söin vain rahkaa ja sitten Ahlmanilla savulohta. "Reissussa" sen muistaa, kuinka helppoa oli ennen ostaa sämpylä jos toinenkin pikku nälkään. Nyt sain oikein miettiä mitä sitä löytyis. No lohtahan löytyi ja oli hyvää. Vetäsin kepeesti noin pari sataa grammaa keskenäni. Siihen se syöminen sitten jäikin.