My Little Pony

 

Muistatteko vielä My Little Ponyt? Minä muistan ehkä liiankin konkreettisesti. Viime viikolla korjailtiin tyvikasvua kuntoon ja tarkoituksena oli tummentaa violettia raitaa tukassani. Kyllähän sen tiedän että raskaushormonit voivat muuttaa värjäysprosessia ihan kummallisesti, mutta en nyt ihan uskonut et näin pieleen voi mennä. Tukka käyttäytyi ihan oudosti. Ensin violetti alue alkoi muuttua vihreäksi, sitten korjailun myötä siniseksi. Kokeiltiin epätoivoisena neutralisoida ketsupilla (kyllä ketsupilla, se kuulemma voi toimia) muttei sekään auttanut. Kahden päivän kokeilujen myötä jouduin luopumaan violetista ja tyytyä ruskeaan...

Tänään kävin hieman haikein mielin töissä luovuttamassa pukukopin ja avaimet. Jäin siis nyt virallisesti sairasloman kautta äippälomalle. Aamulla myös tutustuin Bonne-mangososeeseen viilin kanssa ja ihan ok se oli. Ei vedä vertoja mango-piltti-viili yhdistelmälle, mutta eiköhän pönikkä tule syötyä.

Kävin myös ihanassa Bistro Venlassa lounaalla. Savulohi-leipäjuustosalaatti on ihan paras! Suosittelen lämpimästi kokeileen http://bistrovenla.com/ osoitteessa Kauppakatu 6, 33210 Tampere.

Ennen illan sambatreenejä (joissa en voi enää tehä mitään supistusten vuoksi, kuin kuunnella mahan kanssa rytmiä) käytiin miekkosen kanssa tuhlaamassa Pylarn O. Pyretissä.

Pitäähän sitä pienellä olla tonttulakki valmiina. Kivat viikon jatkot kaikille!

Minä ja Hän

Niin on 32. raskausviikko pyörähtänyt käyntiin. Tämä viikko on vielä virallisesti kesälomailua, mut ilmoitin töihin työkunnon olevan haavetta ja realistisesti jatkan sairaslomalla äitiysloman alkuun. Olen taas tämän viikon työleskenä kun mies on työreissussa. Kävin pienellä kävelylenkillä (kun en niihin pitkiin ole enää supistelujen vuoksi pystynyt moneen viikkoon) Lyylin kanssa. Tuntuu lujaa selässä kun koira kiskoo ja ite varoo kaatumasta. Muutoinkin olo on jo ahdas ja kovasti odottelen sitä et vauva laskeutuu lantioon ja päästää keuhkoja pinteestä. Vauvan liikkeet ovat luonnollisesti voimakkaammat ja säännöllisemmät. Eilen oli hauska tilanne kun vauva pelästyi elokuvateatterissa leffasta tullutta pamausta. Maha hypähti samalla kun pamahti. Luulisi pienen jo tottuneen kovaan meteliin samban vuoksi, mut ääni tais päästä yllättään. Kivaa alkavaa viikkoa!

Syksyä

Taas on viikko vierähtänyt ja huomenna alkaa raskauden 30. viikko eli 10. viikkoa jäljellä! Viikko on tosiaan kulunut verensokereita mitatessa ja onnekseni ne ovat olleet normaalit. Viikko on kulunut myös sambakeikkaillessa Tampere Areenalla salibandyn seurana. Pikku hiljaa alkaa tuntua et mun sambakeikat alkaa oleen tän syksyn osalta ohi. Maha on vaan tiellä ja ei selkeästi jaksa olla niin täysillä mukana soitossa kuin ennen mahaa. On kuitenkin ollut hauska huomata, kun bateria soi vauva on hiljaa ja rauhallinen ja kun rytmi lakkaa, niin meno mahassa alkaa. Aivan kuin hän vaatisi lisää. Tänään sylittelin muutaman kuukauden ikäistä Hildaa samban soidessa kovaa ja korkealta ja lapsi oli kuin kotonaan. Se mihin jo mahassa tottuu, ei pelota/ihmetytä syntymän jälkeen. Toivottavasti meidän bebe ymmärtää myös rytmin päälle. Vierailtiin myös viikonloppuna kauniissa häissä.

Oon pohtinut blogin sisältöä tavallaan jatkon kannalta (a.k.a. lapsen synnyttyä). Varmasti laihdutusblogin luonne hieman muuttuu kun lapsi on jokapäiväisessä elämässä ja vaikuttamassa joka asiaan. Odotan kuitenkin et taas pääsen salille ja tuottaan kuvia ja juttuja myös treenimaailmasta. Uskonkin et tän kirjoittaminen painottuu vuodenvaihteessa painonpudotukseen vauvakilojen osalta ja painon hallintaan sekä perhe-elämään. Olen suunnitellut tonne sivupalkkiin saman tyylisen painotaulukon kun oli aiemminkin, laitan siihen sitten kertyneet raskauskilot ja tavoitepudotuksen näkyville. Eipä mulla toki hurjaa lukijakuntaa ole, jotka odottaisivat jotakin erityistä tekstiä, joten toivottavasti ne lukijat seurailevat edelleen, vaikka täällä lapsihöpinää joukossa onkin. Itsellenihän tätä pääasiassa kuitenkin kirjoitan.

Tässä hieman viikon kuvasaldoa...

  

Sormenpäät hellänä

Sormenpäät hellänä. Tässäpä se syy. Viimeviikolla oli siis sokerirasitus, jonka tuloksena on raskausdiabetes diagnoosi. No, äiti Jenni oli pettynyt itseensä, mutta hoitaja Jenni oli suht rauhallinen tuloksen suhteen, koska ylitin raja-arvon vain paastosokerin suhteen. Raja oli siis 5,3 ja mun tulos oli 5,4. Muut kaksi arvoa oli helposti alle rajojen. En siis jaksa kantaa huolta ns. normaaleista verensokereista. Diagnoosi kuitenkin tuli ja pamahti ja kotiseuranta sokereiden suhteen viikon ajaksi.

Mittaan siis viikon ajan 4 kertaa vuorokaudessa verensokerin seuraavasti: heti herättyä ja tunti aamupalan syömisen jälkeen. Sitten mittaan vielä kaksi kertaa tunti aterian jälkeen joko lounaasta, päivällisestä tai iltapalasta. Puoltoista vuorokautta on nyt pistelty ja kaikki tulokset ovat normaalit. Hieman ehkä kiristää tää pistely kun sormenpäät on herkät. No, enhän mä tätä turhaan tee ja viikon pitäisi riittää, jos arvot ovat normaalit. Kolmella poikkeavalla arvolla varsinkin paastoarvoista saa ekstraviikon pistellä.

Tässä vielä muutamat photot kuluvan viikon menoista. Aikaslailla se keskittyy tällä viikolla olevaan Floorball Championship Cup:iin jossa sambakoulumme edustaa kaikkina viitenä päivänä kannustuksen ja esiintymisien muodossa.

Poika nimeltä Päivi

Kirjoitan onneksi nyt vasta, enkä eilen. Olin raivoissani, pettynyt ja vaikka mitä. Raivo on hävinnyt, pettymys ei. Don´t worry, kaikki hyvin. Eilen siis oli (en edes muista monesko) käynti Taysin äitiyspoliklinikalla, jossa raskauttani on seurattu rv 18 lähtien.

En tiedä olenko asiakkaana enempi tyypillinen sairaanhoitaja vai stressaantunut äiti. Tietenkin kun raskautta on pitänyt seurata tarkemmin on aina lääkäriin mennessä pieni pelko siitä, että kaikki ei olisi hyvin. Toki se tuo stressiä jne jne, mut olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että asiat pitää perustella selkokielellä, eikä vain siirtää vastuuta lääkäriltä toiselle. Toki hoitajana saatan osata kysyä enemmän kuin "muut äidit", mutta sitä vartenhanhan porukka on siellä töissä et heiltä kuuluu kysyä?! Ensinnäkin vastaanotolla ollut sisätautilääkäri työskenteli kuin olisi liukuhihnalla. Ei antanut vastaanotolla olevan sairaanhoitajan kysyä juuri mitään minulta vaan halusi esittää omat kolme kysymystään ja ohjata meidät ulos ovesta. Hoitaja minussa nousi ja olisin halunnut sanoa lääkärille suoraan, että annan nyt hyvä ihminen kollegasi tehdä myös työnsä. Se miten lääkäri kohteli huoneen hoitajaa vähäpiätöisempänä oli raivostuttavaa. Lääkäri ohjasi suurimman osan kysymyksistäni gynekologille, jonka tapaisin seuraavana. Gyne ei ollut sen yhteistyökykyisempi. Olin odottanut niin innolla että saisin tilaisuuden taas kysyä lapsen sukupuolta ja mainitsinkin asiasta heti alkuun. Lääkäri teki ultraa tarkastaen lapsen kokoa. Toki en tiedä vielä tänäänkään mikä ultran tarkoitus oli tässä vaiheessa, mutta lääkäri keskittyi vain lapsen kokoon. Missään vaiheessa lapsen kasvua ei ole epäilty olevan mitenkään poikkeavaa, mutta nyt lääkäri oli erityisen kiinnostunut asiasta. Mutta ei sitten mistään muusta ollutkaan. Pian hän lopetti ultraamisen, antoi paperia ja kertoi lapsen kasvavan ihan normaalisti keskikäyrällä. Hetki meni kun nieleskelin kyyneleitäni ja totesin et tässäkö tää nyt oli? Mikä siinä koossa nyt meinasi olla niin mielenkiintoista? Ei tämän nyt mikään kokoarvio pitäisi olla?  Lääkäri totesi vain, että ainiin se sukupuoli. Unohdin. Toki päivän viimeinen potilas on varmasti uuvuttava, mutta yrittäisivät edes asiakaspalvella. Tiedän kyllä että pääasia on se että kaikki on kunnossa, mutta mutta. Se miten väsynyt/kyllästynyt työhönsä on ei saisi näkyä vastaanotolla.

Toki käyntiin kuului muitakin kysymyksiä, joihin jouduin kyynelien läpi pyytämään selvyyttä, mutta juuri niitä ei pystytty selventämään ja ilman että lääkäri olisi itse todennut selvittävänsä asiaa niin se että joudun itse pyytämään sitä on eri kummallista. Viimeisen 10 viikon aikana olen ollut keskivertotyytyväinen polin toimintaan, mutta kauhulla ajattelen miten kasaan itseni ensi kerralla. Toki suurinosa kyynelehtimisestäni johtuu hormoneista, tuskin se perinteisesti itkuklinikka on.
SummaSummarum Poika olkoon edelleen mahdollisesti Päivi ja toisinpäin. Lääkärin lohdutus " -voidaanhan sitä sukupuolta kokeilla tarkastaa sitten raskausviikolla 36 uudelleen". Mulla ei ollut juuri mitään sanottavaa siihen. Ehkä et se voi syntyä jo silloin, enköhän sitten saa sen tietää.

Ystävän päivä

Ystävän päivä. Olkoon se erikseen kirjoitettu kun ei ole kuitenkaan helmikuu vielä. Mistä sen ystävän tuntee? Tarvitseeko sitä osata määrittää. Kuva riittäköön.

Ystävä on iloinen. Ystävä on kova ääninen. Hän on oma itsensä. Hän on läsnä. Nämä ystävät päättivät lähteä katsomaan poliisikoiranäytöstä. Olen edelleen sitä mieltä, että Maikku halusi tapahtumaan enempi niiden poliisien takia kun koirien, vaikka se muuta väittää. Ystävä lähti mukaan, oli se syy kumpi tahansa. Hetki poliisilaitoksella  pyörittiin ja saimme selville, ettei näytöstä ollutkaan. Se oli peruttu. Paikalla oli vain poliisimopo ja auto. Mun mielestä niitä poliisejakin oli hirveen vähän?

Siellä me kökittiin. Me ja muut lapset.

Löytyi sieltä pari etsintäkoiraa ja ehkä sitten näytöksen peruuntumisen johdosta vastaus oli kuitenkin, et oltiin siellä koirien vuoksi, ei poliisien. Käytiin yhdessä syömässä ja kahvilla, ei siihen näytöksiä sen enempää tarvittu. Vain aikaa yhdessä. Hyvä päivä. Illalla treffasin vielä leffan merkeissä kummipoikani äidin. Hyvin vanhan ystävän ( ei iältään ;) ).

Odotan huomista innolla. Päästään taas kurkistamaan kohtuun. Kiitos Tampereen terveyspalvelut ja äitipoliseuranta. Tack och adjö.

Kolmatta päivää kuumekoomassa

On meinaan ollu sellanen lenssu päällä, ettei oo hetkeen ollu. Maanantai illasta asti oon ollu ihan tukossa ja vetämätön. Tiistai ja keskiviikko kului sängynpohjalla maaten ja leffoja ja sarjoja vahdaten. Osa toki jaksoista on mennyt ohi kun aina kesken nukahtaa.

Tänään oli ohjelmassa sokerirasituskoe. Eilis illasta klo 20 eteenpäin jouduin oleen ravinnotta ja tänään terkkariin raahautui punanenäinen jo valmiiksi huonovointinen minä. Pari desiä silkkaa sokeria alas ja katseella aloin heti etsiä lähintä roskista johon oksentaa. Ei sen litkun juominenkaan niin kamalaa ollut kuin se olo joka siitä tuli. Tunnin istuin ja odotin seuraavaa verikoetta. Kuumetta on edelleen, joka ei oloa ainakaan helpota. Mulla oli mukana uusin Kaks plus-lehti mut empä juuri pystynyt lukemaan kun vain keskityin hengittämiseen oksentamatta. Seuraava tunti sujuikin sitten jo lehteä lueskellen. Kolmen piston ja kahden tunnin jälkeen olin valmis lähtemään. Haukkasin hieman ruisleipää ja olo helpottui taas lisää. Ajoin kuitenkin aamun koettelemuksen vuoksi Subwayn kautta ja palkitsin itseni puolikkaalla. Nyt vaan odotteleen tuloksia, että löytyykö raskausdiabetestä. En yhtään ihmettelisi kun oon aika herkkuperse ollut raskausajan..

Laitan tähän alle vielä muutamia hankintoja mitä on tullut viime viikkojen aikana ostettua. Hauskin on ehkä toi Nextin vaatepaketti. Maanantai iltana sen netistä tilasin ja keskiviikkona jo lähettipoika sen toi. Briteistä tullut paketti tuli nopeemmin kun suomen postimyynnistä tilattaessa :) Tilasin myös tollasen raskauskorun Bebesiltä.

Sayang -hopeakorulla on vanhat perinteet jumalten saarella, Balilla. Odottavat äidit kantavat niitä ylpeinä, kuin merkkinä muille sisällään säteilevästä onnesta. Hopeakellon rauhoittava kilinä yhdistää vastasyntyneen lapsen äitiinsä, onhan lapsi kuullut saman äänen jo kohtuun äidin häntä kantaessa. Lapsen synnyttyä korun rooli vain vahvistuu. Nyt se ei enää ole merkki muille, vaan ainoastaan omalle rakkaalle pienokaiselle. Rintaruokinnan aikana kelloon tarttuvat ja sitä helistävät pienet sormet saavat aikaan tutun äänen - tämänhän minä jo tunnen! Lapsen vartuttua korun voi siirtää odottamaan sitä hetkeä, jolloin sen voi antaa eteenpäin, kun oma lapsi odottaa esikoistaan. Sayang- korusta tulee näin arvokas lahja, joka kulkee suvussa eteenpäin äidiltä äidille, lapselta lapselle.
Sayang -hopeakoru on paikallisten hopeaseppien käsityötä Celukin kylästä, Balilta. Jokainen koru on käsin valmistettu ja siksi ne ovatkin jokainen hiukan toisistaan eroavia, yksilöitä, kuten niiden kantajatkin. Hopeakoru on tehty 925 sterling hopeasta. (teksti www.bebes.fi)

Banymel hoitolaukun tilasin jo aikaa sitten Bella Bambinasta.

Vaunuiksi valitsimme ABC Designin Viper 4S:t, jotka on kevyet, kapeat ja kerrankin työntöaisaa saa säädettyä sekä pitkälle että pätkälle. Santerin ja mun pituusero tekee jo hyviä vaatimuksia työntömukavuuteen ja näissä se ainakin toimi erinomaisesti. Toi Britaxin matkaratas- turvaistuinkombo on mun ihan ehdoton suosikki. Ei tarvinnut kun nähdä ne niin tiesin et noi haluan.

Nyt tähän Lyylin osoittamaan asentoon, adjö!