syksyinen sairasloma

Niin se vierähti kesä syksyksi. Ennen kuin äitiyslomani alkaa marraskuussa vierähti mulla myös arki sairaslomaksi. On ollut tosi vaikea jaksaa töissä aamuvuoron aikaisten supistusten vuoksi ja kun iltapäivällä pääsee kotiin, ei pysty toimimaan enää lainkaan ja yöunille on mentävä klo 20.

Raskausviikkoja on nyt täynnä 26 ja risat. Vielä on matkaa edessä. Kaipaan hikistä salitreeniä. Viime keväänä jo ehdin miettiä, että sitten kun odotan vauvaa aion kyllä mennä salille edelleen ja joka viikko. No toisinhan mulla on käynyt. Oon joutunut oleen ilman salitreeniä nyt 4 kuukautta. Joku voi väittää raskauden tekosyyksi liikkumattomuudelle, mutta viimeksi tänään olen lenkkipolulla todennut jälleen itseni NIIN raskaaksi. Kuljen kuin etana ja silti hengästyn. Kävelen hyvin hitaasti ja silti paine alavatsalla käskee hidastaan entisestään. Pakko olisi kuitenkin kävelleä hieman raikkaassa ilmassa, ettei kodin seinät kaadu päälle. Kaipaan myös salikavereitani ja tuntuu kuin sitä energistä, itsestään huolta pitävää Jenniä ei olisi enää olemassakaan. Sokeriton syyskuu jäi haaveeksi, mutta annan sen itselleni anteeksi. Kaipaan myös tän blogin kirjoittamista, mutta oikeastaan vasta nyt tajuaa kuinka VÄSYNYT olen ollut kaikkeen raskauden alun ajan. Yritän muuttaa tän homman ja jaksaa kirjoittaa.

Mitäs kun vaatekaapista ei löydy päälle pantavaa. Äitiyshousut ovat toki mukavia ja muutamia niitä on ollut pakko hankkia. Äitiyspaitoja en ole vielä ostanut, koska trikoo paidat joita olen käyttänyt ennenkin mahtunee vielä. Mutta ne juhlavaatteet. Ja ne takit. Harmittaa ihan vietävästi et olen johonkin hukannut tai pakannut paikkaan nimeltä jemma mun liian isot syys- ja talvitakit. Nyt ne menisi päälle paremmin kuin hyvin. Tänään tungin päälleni ulkoilutakkini, joka halkeaa vetoketjusta jos vielä yrittäisin sen mahani yli laittaa (katsokaa vaikka itse alla olevista kuvista). Lenkin jälkeen painuin Prismaan ja ostin uuden ulkoilutakin. D-mitoitetun. Perkele. Alla myös kuva tuttavien häihin valmistautumisesta. Siinä se ainut äitiysmekko jonka omistan. Sitä ostaessa se ei tuntunut kuin hautajaismekolta, mut lopputulokseen olen tyytyväinen.

No entä se hehku. Ystävät ympärillä sanoo odotuksen hehkun näkyvän musta. Olen kuitenkin sanonut, ettei itsellä ole hehkuva olo. Oon ihan varma, että kaikki johtuu vuosi sitten aloittamastani muutoksesta. Kroppa muuttui huikeen paljon 7 kuukaudessa ja nyt vajaassa viidessä kuukaudessa se on taas toisessa äärilaidassa. On vaikea nähdä itsensä kauniina kun joka paikka turpoaa. Olen silti samanlainen (vaikka muille väitän toisin) odottava äiti kuin muut ja silitän pyöreää vatsaani kotona iltaisin. Myönnän. Ehkä salaa haluan nauttia mahan muutoksesta, mutta silti mietin vaatteita hankkiessani, että näyttäähän maha siltä et olen raskaana, eikä siltä et olen vain lihonut. MIKSI helvetissä ihminen pelkää edelleen näyttävänsä lihavalta. Ehkäpä vastaus on se että mun elämänmuutos/laihduttaminen oli niin kesken vielä raskaaksi tullessa.

 

tänään rv 26+2