Kävimmepä kuitenkin eräänä aamuna Pispalassa. Hävettää tunnustaa näin paljasjalkaisena Tamperelaisena, etten ole aiemmin Pispalan harjulla kävellyt. Oli ällistyttävää kuinka paljon taloja on saatu mahtumaan pieneen tilaan. Aivan kuin olisi liikkunut ulkomailla. Pispalan portaat ovat tuttu juttu monelle liikkujalle. Useat harrastus seurat sisällyttävät portaitten juoksun treeniohjelmiinsa. Ovat ne pilkahtaneet Jutta ja superdieetit ohjelmassakin toistuvasti.
Maisemat olivat hienot, mut yllätyin kuitenkin, ettei niissä nyt niin kovin montaa porrasta ollutkaan. Olihan se raskasta, kun niiden kiipeeminen oli ensimmäinen "urheilu"suoritus moneen viikkoon. Tässä vähän kuvia kierrokselta. Käveltiin harjun yks suuntaisia katuja ylös alas ja löytyi puistoa jos uimarantaakin.
Tänään olinkin sitten hieman reippaampi ja kävelin ihan oikeen hikilenkin koiran kanssa. Mut kun pääsinkotiin, tuntui kuin olis maratonin juossut. On ihan käsittämätöntä miten tää ipanan alku voi mullistaa koko kropan, viedä kaikki voimavarat ja saada mut jälleen vihaamaan peiliä. Itkua väänsin kun katsoin kuvia helmikuulta kun voin hyvin kropassani eikä turvottanut. Nyt turvottaa, söin sitten pastaa tai salaattia. Vaatteet kiristää ja hieman söi naista laittaa kaks kokoa suurempi, viime kesän farkkuhame päälle, jonka olin jo nelisen viikkoa sitten pakannut varastoon liian isona. Mihin hävisi se 18 kilon laihdutus, onks ne kaikki tullu jo takas? No ei kaikki. On aikas uskomatonta et tähän olotilaan nähden painoa on tullut vain 2 kiloa neljässä viikossa. Tiedän, et tää on väliaikaista ja ohimenevää mut kummiski. Se on nyt, eikä kukaan vie sitä pois. Nyyh ja kyynel.
Helmikuun kuvien innoittamana, leikkautin ottiksen takaisin. Edes jotain samaa kuin niissä kuvissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti