Sivut

lauantai 8. helmikuuta 2014

Materialistimamma

Hei määhän pääsen käveleen! Eilen sitä epäilin 45 minuutin lihaskuntotreenin jälkeen. Polte tarjosi pakara ja keskivartalotreeniä kahvakuulan ja kuminauhan avulla. Empä ole ennen törmännyt moiseen, että kävelemällä kuminauha nilkkojen ympärillä voi saada pakaralihakset huutaan ja äitin irvistään. Häpee ei oo myöskään yrittää, vai? Tätä pohdin kun naama punaisena koitin saada pidettyä kättä kohtisuorassa ylöspäin kahvakuula painona ja samalla selinmakuulla pyörittää jalkoja lankkuna muka tehden vatsalihasliikettä. Onneksi ohjaaja huomasi ahdinkoni ja muutaman korjaus kerran jälkeen toi mulle kevyemmän kuulan. Parhautta tässä ei ollut se häpeä kun mietin et kuinka huono mää oon ku ohjaaja tulee koko ajan korjaan vaan se, että tajuan hänen oikeesti käyvän siinä korjaamassa ettei vaan sattuis mitään. Montako kertaa sun ryhmäliikuntatunnilla saat henkilökohtaista ohjausta? Ei varmasti tapahdu monessa paikassa. Luultavasti ohjaaja silmäkulmien alta vilkuilee, että eikö toi nyt saa sitä kahvakuulaa ylös, kuitenkaan puuttumatta asiaan.

Mutta sitten otsikon aiheeseen. On se kumma miten ostaminen voi saada ihmisen hyvälle tuulelle :) Mutta kaiken seuraavista olen ostanut hyvällä alennuksella (tämä selittely ihan itselle, ettei alkais stressaan rahan meno). Aloitetaan nyt tästä:


Polarn o pyretin windfleece-haalari. Ystävän suosittelema materiaali kevääseen, pitää kuulemma pojan lämpöisenä vaikka tuulisi. Kauheasti en suostuttelua tarvinnut, onhan kyseessä kuitenkin popin vaate. Sinänsä ko. kuosia en alun perin valinnut. Ideaparkin myymälässä oli vanhan malliston väri vihreenä alennuksessa. Tuon vihreän olisin halunnut, mutta eihän sitä ollut enää oikeaa kokoa. Myyjän mukaan haalaria ei tule enää vihreenä myyntiin mutta kysäisee löytyisikö muualta vihreää vielä alesta. Oulusta löytyi ja se luvattiin posti ennakolla -30% alella lähettää. Paketista kuitenkin löytyi robotti kuvioinen veriso. Soitin Ouluun ja ihmettelin että mikäs vihreä tämä nyt on. Siellä oli ymmärretty väärin ja tämä oli ainoa ale haalari mikä löytyy. Kerjäsin siinä jotakin hyvitystä ja mielellään sen antoivat sekaannuksen vuoksi. Sain 10e lahjakortin. Totesin itseni aika pöpipääksi kun lähtee soitteleen alunperinkään jotakin tiettyä väriä eri kaupungista mutta kun mä haluun...


Nämä popot oli heräteostos, muttakun ne maksoi Sportia Pekassa vaan 19e. Voiko seittemänkympin kenkiä jättää hyllyyn jos on niin hyvä ale? Ensi talveksi on siis kengät valmiina.


Jotain itellekin. Stadiumille oli -20% alekuponki niin ostin uuden lemppari vaatteeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti